perjantai 27. toukokuuta 2011

Ekompaa arkea osa 1: ekosähkö

Ennen en välittänyt esimerkiksi ruuan alkuperämaasta yhtään. Minua ei kiinnostanut onko jokin pesuaine pahaksi ympäristölle. En edes kierrättänyt. Ja niin edelleen. Lista voisi jatkua pitkään. Kaikki muuttui kun muutama vuosi sitten muutin omaan kotiin ja minun tuli ruveta itse pitämään huolta omasta taloudestani. Kulutustottumukseni muokkautuivat vähitelleen ja varmasti tulevat kehittymään edelleen.

Kasvoin perheessä, jossa ekoasioita ei ole ikinä pahemmin huomioitu. Miten siis minäkään olisin voinut olla asian tiimoilta kovinkaan tietoinen? En saanut kotoa minkäänlaista tietoutta asiasta, enkä myöskään pohtinut asioita itsenäisesti. Perheeni on kuitenkin ruvennut muuttamaan tapojaan ekommiksi osittain minun takia, kun olen tietyistä asioista heille kertonut. Olen yllättynyt siitä, kuinka minunkin sanoillani on vaikutusta. :)

Nyt ajattelinkin aloittaa tällaisen pienen juttusarjan, jolle toivottavasti on kiinnostusta. Aion kertoa pienistä valinnoista, joita jokainen voi halutessaan arjessaan muuttaa. Tarkoitukseni ei ole saarnata, vaan yksinkertaisesti kertoa asioista niiden oikeilla nimillä. Tiedostan, etten itsekään ole täydellinen asian tiimoilta, mutta mielestäni jo pienillä teoilla voi vaikuttaa. Jos jokainen ajattelee, että "minä olen vain yksi ihminen, ei minulla ole vaikutusta" - on se silloin niin. Mutta jos monet ajattelevat, että yksilönkin teot voivat vaikuttaa, aiheuttaa se mielestäni muutosta.

Kerroinkin jo aiemmin ekosähköstä ja energiansäästölampuista. Nyt voisin kertoa hieman enemmän siitä, miksi ekosähköä kannattaa suosia - tai ainakin miksi minä sitä suosin.


Yllä oleva merkki löytyy tuotteiden purkista, mikäli ne on valmistettu ekosähköä käyttäen.

Ekosähköä voidaan valmistaa esimerkiksi tuulienergian ja vesienergian avulla. Ekoenergia on aina uusiutuva energianlähde ja ainoat siihen liittyvät päästöt syntyvät silloin, kun esimerkiksi uusia tuulivoimaloita rakennetaan. Itse koen tämän hyvänä vaihtoehtona esimerkiksi verrattuna ydinvoimaan tai muihin uusiutumattomiin energianlähteisiin.


( Kuva )
Mielestäni tuulivoiman yksi suurimmista miinuksista on se, että voimalat eivät ole esteettisesti kauniita ja lisäksi ne ovat meluisia.

Sitten sen kriittinen kysymys: onko ekosähkö kalliimpaa? Tein vähän aikaa sitten sähkön hintojen vertailun ja kyllä, se on kalliimpaa. Mutta mielestäni ei merkittävästi. Itse pystyn opiskelijana kuitenkin ne sähkölaskut pulittamaan ilman sen suurempia hampaiden kiristelyjä :)

Tässä linkki suomalaiseen ekoenergia-yhtiöön: Ekosähkö. Itse tosin en tilaa sähköä suomalaiselta yhtiöltä, vaan Ruotsista Kraft och Kultur nimiseltä yhtiöltä, jonka sähkö on myös 100% ekoa.

Suosittelen miettimään minkälaista sähköä käytät :)

torstai 26. toukokuuta 2011

VRkele!!

Joudun matkustamaan useasti junalla.
Itse asiassa pidänkin junamatkustamisesta, sillä matkustaminen on mielestäni tilavampaa kuin autossa. Lisäksi säästän luontoa, kun en yksityisautoile niin paljon.

Valitettavasti meidän rakas Valtion Rautatie ei oikein tahdo toimia. Junat ovat myöhässä mitä ihmeellisempien syiden takia. Myöhästyminen on ennemminkin sääntö kuin poikkeus.

Ei näin vaan ollut Italiassa, jossa koko maan kattava junaverkko toimi moitteettomasti. 2,5 viikon aikana yksikään juna ei ollut myöhässä. Onnistuisiko tämä sama Suomessa? No EI.

Viimeisimmät tuskan huutoni tapahtuivat viime junareissulla, kun juna myöhästyi jo yli neljän tunnin matkan päätteeksi vielä tunnin. Tästä matkasta odottelimme 15 minuuttia kotilaiturilla, emme vain päässeet junasta ulos.

Nyt te kaikki, jotka koette saaneen tuskaa VR:n toiminnasta, minulla on teille ilouutisia. Täältä saatte vertaistukea! Kyseessä on siis sivusto nimeltä VRkele!, jossa vääryyttä kokeneet voivat purkaa tuntojaan.

Mutta onneksi VR:ssä on hyvääkin! Kerran matkustin tilataksilla Tampereelta Jyväskylään, koska konnari oli unohtanut ilmoittaa jatkoyhteydelle, että junaan on tulijoita. Onneksi meni muuten firman piikkiin ;)

tiistai 24. toukokuuta 2011

Kävelyretki

Rakastan ulkoilua ja erilaisia retkiä - kävellen ja pyörällä.
Varsinkin kevät ja kesä saavat minut liikkumaan ulkona.

Tässä kuvia eräältä keväiseltä kävelyretkeltä.
Puissa alkaa olla jo lehtiä, kukat kukkivat.
Tuli vierailtua sankarihaudoillakin.
Hautausmaat ovat mielestäni samalla pelottavia ja kauniita.











Lähde sinäkin ulos ja avaa silmäsi - siellä on kaunista :)

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Cheer up!

Tietyt asiat ovat menneet viime päivinä pieleen.
On tullut pettymyksiä ja reissuja on peruuntunut syiden takia, jotka ovat riippumattomia minusta.

Mikä sinua piristää?

Minua piristävät:


( Kuva )
Pari lasillista hyvää viiniä hyvin juustojen, viinirypäleiden ja ystävien kera.


( Kuva )
Kesän ekat mansikat!


( Kuva )
Pilvetön taivas ja asteita mittarissa yli sen +20.


( Kuva )
Hyvä ruoka.


( Kuva )
Ehkä paras juttu kuitenkin kaikista: rakkaan ihmisen syli. (ehe ehe. Aika kätevä konsepti, varsinkin sinkuille. Ja niille, joiden kultsin käsi puutuu turhan äkkiä.)

Remember to cherish the things you already have.

Sitten tähän loppuun voidaankin yhdessä pohtia, oliko fiksua sijoittaa viini ykköseksi? Ehkä ei.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Heia!



Joskus liikkumaan lähteminen on vain niin vaikeaa.
Minä ainakin tahdon treenata ja tahdon olla mahdollisimman hyvässä kunnossa, mutta se ei siltikään aina riitä itselleni motivaatioksi. Minun itsekurini ei ole tarpeeksi suuri, jotta saisin lähdettyä treenaamaan tarpeeksi usein.

Sitten löysin suureksi onnekseni HeiaHeia!-palvelun. Linkki oli muutamissakin blogeissa - ja onnekseni jäin koukkuun. Siksi vinkkaan nyt omaltakin taholta tästä hyvästä sivustosta.



HeiaHeia!-palvelun käyttö on yksinkertaista. Rekisteröityminen on ilmaista ja sen jälkeen voit asettaa itsellesi tavoitteet. Tavoite voi olla esimerkiksi tietty tuntimäärä tai tietty lukumäärä treenikertoja viikkosa. Lähes kaikki urheilulajit - useista palloilulajeista kuntosalin ohjattuihin tunteihin - löytyvät palvelusta. Klikkailet vain mitä olet minäkin päivänä tehnyt ja kuinka pitkän aikaa - ja palvelu tekee loput puolestasi.

Mielenkiintoista on seurata omia TOP5-urheilulajeja. Olen käyttänyt HeiaHeiaa aktiivisesti nyt vasta pari kuukautta, joten TOP-lista ei ole vielä muotoutunut täysin realistiseksi. Harrastan nimittäin monipuolisesti erilaista liikuntaa, mutta pitkällä aikavälillä varmasti omat suosikkini nousevat listalle.

Käy sinäkin testaamassa, jos vaikka jäisit koukkuun ja saisit extramotivaatiota liikkumiseen!

HeiaHeiaan!

perjantai 20. toukokuuta 2011

Italia: San Vincenzo

Ehkä mainitsinkin jo aikaisemmin:

Minä rakastan Italiaa.
J'aime Italy.
Jag älskar Italien.

Palava rakkaus syttyi viime elokuussa 2010, kun reilasin siellä reilut pari viikkoa.


Yllä ensinäkemät upeasta San Vincenzosta.

Tahdoin nähdä suuria, "pakollisia" kohteita (upeita nekin!), mutta vielä enemmän tahdoin löytää jonkin pienen ihanan paikan, josta voisin tehdä omani. Eksyimme San Vincenzoon, joka sijaitsee Toscanassa Italian länsirannikolla. (sivuhuomautuksena: Toscanan seutu oli kauneinta mitä olen eläessäni nähnyt!)



San Vincenzo on todellakin pieni paikka - Wikipedian mukaan asukkaita on vain reilut 6000. Heti sinne tultuamme huomasimme, että turistit olivat italialaisia, eivät suinkaan eurooppalaisia reilaajia toisin kuin me! Paikka onkin italialaisten suosittu lomakohde.



San Vincenzo on täydellinen paikka rentoutumiseen. Maisemat ovat esteettiset, ranta jatkuu eikä lopu koskaan, lähistöllä on lapsiperheille suuri vesipuisto... ja kaikki on vain niin idyllistä. Muistan varmaan ikuisesti hetken, kun istun pienessä ravintolassa ja syön pizzaa ulkona, kauniisti katetun pöydän ääressä. En näe mitään muuta kuin sinistä merta. Ja olen niin onnellinen. Minä tein San Vincenzosta omani!


.. Hakuna matata

En tiedä palaanko koskaan, lähiseuduille ainakin. Haluaisin kyllä palata Italiaan heti kun se on mahdollista.


Rantojen lisäksi San Vincenzon lähistöllä sijaitsi luonnonsuojelualue, satumetsä!

Löytyykö muita Italialle sydämensä menettäneitä?
Haluatteko jakaa omia tarinoita pikkupaikoista, joista olette tehneet omianne?

torstai 19. toukokuuta 2011

What you deserve



Joskus on pakko lukea hömppäkirjallisuutta.
Se antaa aikuisenkin levähtää kaikesta pahasta.

Cecelia Ahern kirjoittaa kivasti, tosin olen vasta yhden hänen kirjoistaan ehtinyt lukea. Where rainbows end kertoo sielunkumppanuudesta ja rakkaudesta. Nyt lainaan pätkän kirjasta, muistutuksena itselleni ja muille, mitä jokainen ansaitsee.

You deserve someone who loves you
with every single beat of his heart,
someone who thinks about you constantly,
someone who spends every minute of every day
just wondering what you're doing,
where you are, who you're with
an if you're OK.
You need someone who can help you reach your dreams
and who can protect you from your fears.
You need someone who will treat you with respect,
and love every part of you,
especially your flaws.
You should be with someone who can make you happy,
dancing-on-air happy.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Rakkaudesta Italiaan

Kävin Italiassa elokuussa, reissasin useissa eri kaupungeissa.
Niistä yksi kauneimmista oli rakkauden kaupunki, Verona.


Rakkauslukkoja, Verona

Haluaisitko reissaamaan Italiaan ja nähdä samalla hienoja ja hyvin säilyneitä rakennuksia? Tässä tapauksessa, ykköskohdevalintasi saattaa olla Verona. Veronassa sanotaan olevan Italian parhaiten säilyneet rakennukset. Lisäksi se on täynnä romantiikkaa, hyvää ruokaa ja kauniita maisemia. Venetsia on aivan lähietäisyydellä, joten päiväreissu sinne on aivan ehdoton.


Venetsian kanaaleja

Venetsia on lumoava ja erikoinen kaupunki, mutta kannattaa varautua siihen, että se on kauhea turistirysä. Paikallisia asukkaita on todella vähän.


Mikäli gondolikyytiin mielii, kannattaa varautua noin 100 euron laskuun.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Opiskelijakoti

Pienessä opiskelijakodissa voi tilanpuute olla suurikin haaste.
Sen takia itse sinnittelen pienellä keittiönpödällä.
Onneksi kotonani on kuin juuri sitä varten tehty kolonen.



Pari viikkoa sitten kävin ostoksilla Minimanissa.
Löysin sieltä edullisia energiansäästölamppuja (n. 2,5e/kpl) ja toin mukanani niitä pienen varastollisen.

Energiansäästölamppujen kertahinta saattaa hirvittää, minua ainakin. 6-7 euroa yhdestä lampusta on paljon. Yksi 11 watin energiansäästölamppu säästää kuitenkin paljon energiaa: vastaava hehkulamppu kuluttaa 60 wattia sähköä. Energiansäästölamput ovat kuitenkin kiistelyn kohteena: ne kun lajitellaan ongelmajätteeseen, toisin kuin hehkulamput sai heittää ihan tavalliseen roskikseen.

Ennen ideaaliratkaisua käytän kuitenkin energiansäästölamppuja. Ja tilaan muuten ekosähköä! Kannattaa kilpailuttaa sähköyhtiöitä, minun solmiessani sähkösopimusta edullisin sopimus ei ollut "tavallinen" sähkö - vaan ekosähkö!

maanantai 16. toukokuuta 2011

Rasiasta rasiaksi

Mitä tehdä tyhjällä voirasialla?
Miten ratkaista korulaatikon ainainen epäjärjestys?

Ratkaisu on yksinkertainen, helppo ja oikeastaan ilmainen.


Voirasia before...

Lähtötilanne on siis ylläoleva: tyhjä ja tiskattu voirasia. Mitä kaikkia mahdollisuuksia sen käytössä onkaan! Voit käyttää sellaisenaan tai koristella, päällystä vaikka hienolla paperilla ja paljeteilla. Tai ole laiska kuten minä ja käytä sellaisenaan.

Voirasiat ovat pieniä ja näppäriä, mukana tulee kansi jolloin niitä voi käyttää peninä rasioina.

Lyhyen korujen-selvittely-operaation jälkeen tulos on tämä:


... voirasia after!

Lajittelin koruni pöytälaatikkoon siististi ja käytännöllisesti. Yhdestä rasiasta löytyvät helmikorut, toisesta muut kaulakorut, kolmannesta käsikorut ja neljännestä korvakorut. Arvokkaammat korut säilyvät omissa laatikoissaan.

Aina ei tarvitse ostaa uutta, kun kotoakin voi löytyä jo käyttökelpoista tavaraa.

Kommenttiboksiin saa vinkata omat voirasian-uusiokäyttö-vinkkinsä!

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Herkkuhetkiä


Portobello Road, London

Maistuis varmaan sullekin ;)

Lontoon matkaajille vinkkinä: mikäli vapaata aikaa sattuu lauantain kohdalle, kannattaa suunnata Notting Hilliin. Nottin Hillissä kiemurtelee kilometrien pituinen Portobello Road, jossa järjestetään joka lauantai eräänlaiset markkinat. Sieltä voit löytää kaikkea antiikista kuvassa oleviin herkkuleivoksiin. Varaa mukaan käteistä ja kuumana päivänä juotavaa! Herkut laukkuun ja siitä onkin sitten mukava suunnata Hyde Parkkiin. Suosittelen.

Uusi yritys, uusi alku

Loin blogin, mutta juuri sillä hetkellä Blogger sekosi.
Loin blogini uudestaan.
Toivottavasti nyt paremmalla menestyksellä.

Tarkoitukseni on jakaa teille elämän pieniä ihmeitä.
Inspiroivia teksejä, kuvia ja jotain muuta.
En vielä tiedä itsekään täysin minkälaiseksi blogin sisältö muodostuu.
Kirjoitan asioista, jotka tuovat minulle iloa ja joiden toivon tuovan iloa muidenkin päiviin.

Kaikki blogissa esiintyvät kuvat ovat minun ottamiani, ellei toisin mainita.

Tervetuloa!
Toivottavasti blogini tuo hyvää mieltä sinunki päivääsi :)